Taiteilija Germund Paaer (s. 18.10.1881, k. 29.5.1950) teki elämäntyönsä hyvin monipuolisena taiteilijana ja oli aikanaan taidepiireissä kansallisesti tunnettu vaikuttaja. Hän asui pääosan elämästään Helsingissä, mutta lapsuuden maisemat KIhniössä säilyivät hänen ainoana pysyvänä kotinaan hänen elämänsä loppuun asti.

Germund Paaer kiinnostui hyvin varhain vanhasta kansankulttuurista. Hän keräsi laajalti kansanperinnetietoa ja talonpoikais- ym. esineistöä. Erityisesti häntä kiinnostivat kansantyypit ja –kieli. Kansanperinneharrastuksen myötä tutuksi tulivat myös Venäjä, Unkari, Ruotsi ja Itävalta. Matkustamisen teki helpoksi sujuva kielitaito; hän puhui erinomaisesti saksaa, unkaria, venäjää, ruotsia ja norjaa. Tärkeänä harrastuksena säilyi läpi elämän myös vanhan suomalaisen lasin tutkiminen ja kerääminen. Tähän työhön hän sai myös Alfred Kordelinin säätiön apurahan. Hänen mittavan lasikokoelmansa kohtalosta ei ole varmaa tietoa, mutta sen olemassaolosta kertoo mm. lehtikuva Suomen lasitaiteen 250-vuotisnäyttelystä vuodelta 1931.  

Vahva kansantaiteen ja –kulttuurin tuntemus johdatti hänet erilaisiin työtehtäviin. Niistä nykyihmiselle tunnetuin lienee työ Kalevala Korun yhtenä perustajana ja ensimmäisenä suunnittelijana. Hän keräsi Kansallismuseosta 40 korumallia, joita apuna käyttäen syntyivät ensimmäiset Kalevala-korut. Monet vielä tänäkin päivänä erittäin suositut Kalevala Korut ovat Paaerin käsialaa, mm. Salt-sydän, Teljän neito, Halikon kääty sekä Kuutar. Sota-aikana ja sodan jälkeen Kalevala Koru myi myös erilaisia puutöitä, mm. puurasioita ja haarikoita, jotka Paaer suunnitteli ja toteutti vanhojen talonpoikaisesineistöstä poimittujen mallien pohjalta.  

Paaer toimi pitkään vakituisena piirtäjänä taidetakomo Korussa, taidetakomo Taidossa ja kirjapaino Paragonissa. Sittemmin hän oli toistakymmentä vuotta piirtäjänä kustannusosakeyhtiö Otavassa, jossa hän suoritti monia erityisesti kansankulttuurin tuntemusta vaativia tehtäviä. Hänen kuvituksiaan tai somistuksiaan voi nähdä yli sadassa teoksessa, mm. teoksissa "Suomen kansalliskirjallisuus", "Martti Lutherin Vähäkatekismus", "Kaunista Kalevalaamme" sekä mestarillisessa Ilmari Kiannon "Punainen viiva" -teoksen 7:nnessä  juhlapainoksessa.

Paaer kirjoitti kirjainta ja sen historiaa laajasti ja perusteellisesti käsittelevän teoksen "Tekstaustaide", mikä ilmestyi vuonna 1933. Tekstaaminen oli yksi Paaerin erittäin vahvoista osaamisalueista ja hänen tekstaamiaan addresseja on luovutettu esimerkiksi itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä saaneille sekä myös monille valtion päämiehille. Hänen tekemistään töistä mainitsemisen arvoisia ovat myös hänen piirtämänsä kymmenkunta exlibristä, postikortit, useat mainosjulisteet, hänen suunnittelemansa Parkanon kunnanvaakuna, järjestömerkit (mm. Suomen Syöpäyhdistys ja Suomen Sairaanhoitajain liitto) sekä Aleksis Kiven 100-vuotismuisto postimerkki. Paikallisesti erityisen merkittävä työ on Paaerin maalaama Kihniön kirkon alttaritaulu. 

Paaerin monipuoliseen taiteilijanuraan kuului myös opetustyö. Hän toimi piirustuksen, graafillisen tyyliopin ja tekstauksen opettajana Taideteollisuuskoulussa (nyk. Ateneum) vuodesta 1926. Myös opettajantyössään hän puhui vahvasti suomalaisen kansanperinteen ja vanhan käsityökulttuurin puolesta. Paaer kuului Suomen koristetaiteilijaliitto Ornamoon ja Suomen piirtäjäin liittoon.